Takaisin

Paluu aurinkoon


Turtle Watch on aloittanut kauden 2009 -2010 toiminnan Thaimaan Phuketissa. Saavuimme Phukettiin muutama päivä sitten ja jouduimme melkein heti matkustamaan Bangkokiin hakemaan tutkimuslupia thaimaan viranomaisilta. Matka sujui ongelmitta ja voimme  iloksemme ilmoittaa että kauden viralliset tutkimusluvat ovat vihdoin käsissämme! Olemme myös käyneet  moikkaamassa kilpikonnia, jotka näyttivät kasvavan ja  voivan oikein hyvin. Valitettavasti konnat joutuvat kuitenkin vielä odottamaan muutaman kuukauden ennen kuin ne saavat satelliittipaikantimet selkäänsä, sillä konnien pitäisi vielä kasvaa vähän lisää ettei paikantimen paino haittaa niiden uimista.

 
Olemme myös tavanneet paikalliset kolleegat ja tulevan kauden suunnitelmat alkavat selvitä. Turtle Watchin olisi tarkoitus tällä kaudella keskittyä kilpikonnatutkimuksen lisäksi kalastuksen ongelmiin Thaimaassa. Lähtökohtana on selvitää kalastuslainsäädäntöä ja mahdollisuutta saada selville kalojen alkuperää ja kalastusmetodeita. Projektit ovat siis haasteellisia, mutta uskomme että hyvin suunniteltuna ja hyvien yhteistyötahojen kanssa toteutettuna myös erittäin hedelmällisiä.
 


Kirjaudu tai rekisteröidy kommentteja varten.